Tiedote kilpailijoidemme valheellisista markkinointipuheluista

Muutama kilpaileva taho on viime aikoina kontaktoinut asiakkaitamme ja kertonut, että asiakasyrityksellämme on vielä suuret määrät internetnäkyvyyksiä maksullisissa hakemistoissa johtuen yksinomaan siitä, että yritys on meillä asiakkaana, ja tarjonnut omaa palveluaan tilanteen korjaamiseksi. Puheluilla on myös esitetty valheellisia väitteitä ja annettu ymmärtää esimerkiksi, että yrityksemme sijaitsee ulkomailla, tai että toimintamme on poliisin tutkinnassa. Kuten Turun Hovioikeudessa on todettu jo vuonna 2014, on toimintamme ollut aina täysin laillista. Kyseessä on tarkoituksellinen mustamaalaus, jolla yritetään herättää epäluottamusta palveluamme kohtaan ja saada asiakkaamme tilaamaan palvelu kilpailevalta taholta.

Haluamme muistuttaa, että vaikka kaikki hakemistot eivät poista tietoja sivustoiltaan, irtisanomme hakemistopalvelut siten, että hakemistoilla ei ole enää oikeutta laskuttaa näkyvyydestä. Laajempiin palvelukokonaisuuksiimme kuuluukin myös aiheettomien hakemistolaskujen reklamointi asiakkaamme puolesta.

Mikäli jokin taho joutuu turvautumaan kyseenalaisiin keinoihin asiakashankinnassaan, on syytä miettiä kyseisen palvelun tarpeellisuutta yrityksellenne.

Kehotamme aina tarkistamaan meiltä asioiden oikean laidan, jos saatte arveluttavia puheluita kilpailijoiltamme tai hakemistopalveluilta.


Vieritä ylös