Citlom-niminen taho on aktivoitunut alkuvuodesta 2019 ja toimittanut asiakkaillemme laskuja, joissa laskun kerrotaan olevan ”lasku vuodelta 2016” ja laskun selitteenä Markkinointisuojaus. Taho on uhannut asiakkaitamme käräjäoikeudella, mikäli he eivät maksa laskua ja yrittänyt näin painostamalla saada yrittäjiä maksamaan todennäköisesti täysin aiheettoman laskun.

Asiakkaidemme meille toimittamista Citlomin laskuista ei ilmene laskuttavan tahon y-tunnusta (laskuun merkittyä y-tunnusta ei ole olemassa), joten meillä ei ole varmuutta siitä, mikä on todellinen taho laskujen takana. Voimassaoleva y-tunnus on kuitenkin pakollinen laskumerkintä. Tämän hetkisten tietojen mukaan kehotamme olemaan maksamatta Citlomin laskuja ennen kuin he toimittavat todisteen kaupan synnystä ja asianmukaisen laskun, josta ilmenevät kaikki lain vaatimat merkinnät.

Olemme uutisoineet Citlomin aiheettomasta laskutuksesta aiemminkin vuosina 2016 ja 2017. Tuolloin asiakkaamme ovat kertoneet yrityksen edustajan soittaneen heille ja kertoneen meneillään olevasta puhelinmarkkinointikiellosta. Yrityksen edustaja on puhelussa sanonut, että kiellosta olisi sovittu vuotta aiemmin puhelimitse, mutta yksikään asiakkaistamme ei muista koskaan aiemmin kuulleensakaan yrityksestä. Puhelua on seurannut lasku sopimuksen irtisanomiskuluista, joiden summa on ollut 150 – 500 euroa. Sopimuksen irtisanomisesta syntyvien kulujen laskuttaminen asiakkaalta on jo sinänsä lain vastaista.

Suosittelemme aina varmistumaan laskun aiheellisuudesta sekä oikeellisuudesta ennen maksamista. Kehotamme myös varovaisuuteen aina, kun saatte tilatusta palvelusta vain laskun ilman asianmukaista tilausvahvistusta.




Takaisin uutisiin
Vieritä ylös