Tietoomme on jälleen tullut palveluamme koskevia väitteitä, joiden mukaan yrittäjän ei ole mahdollista valtuuttaa haluamaansa tahoa irtisanomaan tarpeettomaksi katsomiaan hakemisto- ja numeropalveluita.

Haluammekin muistuttaa kaikkia jo vuonna 2014 saamastamme Turun hovioikeuden päätöksestä, jonka mukaan yrittäjän on mahdollista valtuuttaa itsensä valitsema henkilö tai yritys irtisanomaan hakemisto- ja numeropalvelut puolestaan ja tätä valtuutusta tulee kaikkien muiden tahojen kunnioittaa. Päätös on lainvoimainen, eikä toimintakonseptimme pätevyydestä ole sen jälkeen ollut epäselvyyttä.

Olemme myös tiedottaneet hakemisto- ja numeropalveluita valtakirjavaltuutuksen pätevyydestä ja tehokkuudesta. Kyseisille tahoille on myös kerrottu, ettei heidän yhteistyöhalukkuudellaan ole vaikutusta lähetettyjen irtisanomisilmoitusten tehokkuuteen.

Lisätietoa aiheesta saatte ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.




Takaisin uutisiin
Vieritä ylös