Kevätterveiset Tampereelta
(27.02.2020)

Vuodet vierii, ja jo vuodesta 2008 toiminut palvelumme on edelleen suurimmalle osalle yrityksistä tarpeellinen. Aloittelevat yrittäjät törmäävät tänäkin päivänä samaan ongelmaan, kuin monet vanhemmat konkarit taipaleensa ensimetreillä: hakemistopalveluiden häiritsevä markkinointi ja laskuttaminen, jota saattaa tapahtua myös ilman minkäänlaisen sopimuksen syntymistä, raastaa yrittäjän hermoja ja asian selvittely ja aiheettoman laskun reklamointi syö tehokasta työaikaa. Pahimmassa tapauksessa koko toiminnan aloittaminen on vaakalaudalla, kun yrittäjältä laskutetaan satoja ja taas satoja euroja milloin milläkin verukkeella.

Toisinaan yrittäjälle kerrotaan, että kaupiteltu palvelu olisi jollakin tavalla pakollinen, ja y-tunnuksen tai koko yrityksen voimassaolon varmistamiseksi olisi nyt tärkeää maksaa saapuva lasku. Valitettavasti moni maksaa aiheettomankin laskun, sillä reklamointi on usein hankalaa ja aikaa vievää, jos reklamaatioviestiä saa ylipäätään perille: hakemiston sähköpostiosoite saattaa olla pois käytöstä, puhelimeen ei vastata, postin perillemeno on epävarmaa ja hyödytöntäkin. Tässä vaiheessa onkin tärkeää, että yrittäjä on turvannut selustansa joko itse tai hyödyntämällä palveluitamme.

Asiakkaamme ovat kertoneet kohdanneensa edelleen myös hyvin kyseenalaista kaupittelua kilpailijoidemme taholta. Myyntipuheluissa on joko suoraan kerrottu tai annettu ymmärtää, että meidän sopimuksemme jatkuisi jonkin toisen yrityksen laskuttamana, sillä meidän yrityksemme toiminta olisi loppunut tai muuttanut ulkomaille tai emme tekisi sovittuja asioita. Väitteet eivät luonnollisesti pidä paikkaansa, vaan puheiden tarkoituksena on saada yrittäjä maksamaan lasku.

Myös asiakkaillemme lähetetyt tilausvahvistukset ovat erään kilpailijan kohdalla olleet sisällöltään ja asettelultaan ilmeisen tarkoituksellisesti lähes suora kopio meidän tilausvahvistuksemme asettelumallista, jota olemme käyttäneet koko palvelumme olemassaolon ajan.

On myös hyvä miettiä, mitä lisähyötyä kaikin tavoin meidän palveluamme vastaava palvelu jonkin toisen tahon tarjoamana toisi asiakkaalle. Muistutamme myös, että olemme vuosien saatossa hioneet palvelumme parhaaksi mahdolliseksi, joten yrittäjät voivatkin edelleen luottaa siihen, että SVVK:n palvelutarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle yritykselle kulloistakin tarvetta vastaava kokonaisuus.

Asiakkaitamme on myös hämmentänyt kahden, ilmeisesti erillisen palvelun nimien samankaltaisuus: Suomen Verkkoturvakeskus ja Verkkoturvakeskus VTK. Kuvion laajuudesta kertoo mm. YLE:n julkaisema uutinen Suomen Verkkoturvakeskuksen toiminnasta. Pääset uutiseen tästä linkistä.

Muistutammekin, että laskuttajan y-tunnus tulee aina tarkistaa laskusta. Y-tunnus on pakollinen laskumerkintä, ja jos lasku herättää epäilyksiä tai ette mielestänne ole tehnyt kyseisen tahon kanssa sopimusta, laskua ei kuulu maksaa vaan siitä tulee reklamoida asianmukaisesti. Autamme asiakkaitamme tarvittaessa kaikissa reklamaatioasioissa.


Verkkoturvakeskus VTK:n harhaanjohtava laskutus jatkuu edelleen
(31.01.2020)

Asiakkaamme ovat saaneet laskuja, joissa kerrotaan, että palvelusopimuksen toimittaja vaihtuisi laskussa mainittuna päivänä meidän sopimuksestamme heidän toimitettavakseen. Me, eivätkä asiakkaamme, ole sopineet kyseisestä laskuun merkitystä päivämäärästä, emmekä luonnollisesti tee yhteistyötä kyseisen tahon kanssa. Sopimuksemme ei myöskään pääty siihen, kun VTK on asettanut oman sopimuksensa alkamaan.

Kuten ennenkin, kehotamme asiakkaitamme erityiseen tarkkuuteen ja varovaisuuteen. Voitte aina olla asiakaspalveluumme yhteydessä tarkistaaksenne asioiden oikean laidan.

Tavoitatte asiakaspalvelumme sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@verkkoviestintakeskus.fi sekä arkisin klo 10-14 puhelimitse numerosta 09 4289 0653.


Vieritä ylös